perjantai 20. syyskuuta 2013

Reliefit oikeaan kokoon

Tänä kesänä pääsin viimeinkin jatkamaan työskentelyä puureliefien parissa. Haapatukeista sahautetut leveät lankut osoittautuivat hyväksi materiaaliksi työstää. Nyt näitä lankkuja on kuivumassa useankin reliefin materiaaliksi. Tuli ja vesi. Niiden ääressä tulikin kesällä vietettyä paljon aikaa.

Alati muuttuva liike - lepatus, liplatus ja loimotus. Tuulen tanssi.





Vesi (150/150/7cm, puureliefi, 2013)




 




Tuli  (120/150/7cm, puureliefi, 2013)


Maisemamaalauksesta

Aloitin kesällä 2012 maalaamaan maisemia. Osan töistä maalasin paikan päällä ja joitakin yön tai illan valaistuksia maalasin seuraavana päivänä, edellisen illan havaintojen ja tunnelmien pohjalta. En pyrkinyt niinkään maiseman fotorealistiseen esittämiseen, vaan pelkistämään maalaukseen lähinnä oikean valaistuksen, värien skaalan, sekä tavoittamaan jotain tunnelmasta. Siksi valitsin maalattavaksi kohteeksi hyvin pelkistettyjä tapahtumia, joissa erilaisia elementtejä oli vain muutama - saaret, vesi, taivas ja pilvet saivat riittää.

Keskikesän raukeat päivät ja tyynet lämpimät yöt - kuin yksi pitkittynyt hetki - siihen tunnelmaan on hyvä upota, istua kuistille ja maalata.


Kesäyö  (40/40cm, öljy kankaalle, 2012)



Tyyni järvi I  (50/70cm, öljy kankaalle, 2012)




Tyyni järvi II  (25/30cm, öljy kankaalle, 2012)





Ukkospilvi  (45/60cm, öljy kankaalle, 2012)





Sateen jälkeen  (43/55cm, öljy kankaalle, 2012)





Aamu järvellä   (43/55cm, öljy kankaalle, 2012)





Talvimaisema  (20/30cm, öljy kankaalle, 2013)




Tyyni järvi III  (60/50cm, öljy kankaalle, 2013)